Ketju täydentyy: Erno, Kari ja Paula esittäytyvät

Kuvassa vasemmalta Erno Paakki, Kari Oja ja Paula Vedenoja, kaikki Tallbergin asiakaspalvelusta. Tässä jutussa esiintyy kokonainen ketju sopimusneuvotteluista vuokrasuhteen aikaiseen laskutukseen ja kiinteistön huoltoon ja muun muassa energia-asioihin liittyen. Vahvaa osaamista. Jutun lopussa Kari, Paula ja Erno kertovat meille myös vapaa-ajan vietostaan, luonto ja kulttuuri vetävät tätä kolmikkoa puoleensa.

Juuri kun suomalaiset elävät MM-lätkästä, EM-fudiksesta tai Superpesiksestä kiinteistöpäällikkö Kari Ojan roolia voisi hyvin kuvata Tallbergin yhtenä pelinavaajana.

– Esittelen tilaratkaisujamme uusille ja tietysti nykyisillekin asiakkaille. Keskustelua käydään tilan teknisistä ominaisuuksista. Tärkeiksi asioiksi voivat nousta neliöiden lisäksi tilan korkeus, lattian kantavuus, liikkuminen sisään, tavaran toimittaminen tai näkyvyys lähialueen liikenteessä. Jo tämä osio on monipuolinen kokonaisuus. Kun asiakkaan kanssa keskustellaan tämän liiketoiminnasta, selviää usein myös muita ratkaisun osasia.

Mahdollisuuksia riittää – ja parhaaseen paikkaan kannattaa ottaa kumppaniyritys mukaan

Sijainti on edelleen yksi tärkeimmistä tekijöistä tiloja haettaessa. Tallbergilla on toimitiloja eri puolilla pääkaupunkiseutua: Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Keravalla ja aina Hyvinkäälle asti. Tämä tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden pohtia sijaintia monista näkökulmista:

– Onko tärkeää, että yrityksen omat asiakkaat voivat tulla helposti käymään vai tehdäänkö itse liikkuvaa työtä. Tai onko tärkeää pääteiden läheisyys ja tavaraliikenteen sujuvuus vai henkilöstön helppo työhön tuleminen eri liikennevälineillä? Vai onko sittenkin huomioitava lentokentän läheisyys tai sataman saavutettavuus, Kari kuvailee sijainnin keskeistä roolia.

– Parhaita kokemuksiani ovat ne, kun asiakas löytää itselleen niin hyvin toimivat tilat, että haluaa suositella samaa kohdetta myös läheisille yhteistyökumppaneilleen. Tällä tavoin Sinikalliontie 7:ään muutti esimerkiksi YEPLY Oy, joka tarjoaa pyöräileville asiakkailleen liikkuvaa pyörähuoltoa.

Vuokrahallinto on asiakkaan asialla

Karin kollega, Paula Vedenoja, tekee läheistä yhteistyötä vuokrauksen ja asiakkaiden kanssa. Hän työskentelee vuokrahallinnon asiantuntijan tehtävissä ja hänen kauttaan hoituvat päivittäiset vuokrasopimusasiat.

– Tämä on palveluammatti, josta vuokralaiselle päällimmäisinä näkyvät laskut, maksut ja vuokrantarkistukset. Työhön sisältyy paljon asiakaspalvelua, selvittelyä ja keskustelua asiakkaiden kanssa. Työstäni tekee mielenkiintoisen sekä työ asiakkaiden kanssa että tiimityöskentely Tallbergilla, Paula kuvailee työtään.

Paula ”tykkää tehdä töitä numeroiden parissa”. Hän mainitsee myös, että työtapojen muutokset vuosien aikana, kuten erilaisten järjestelmien ja automaation hyödyntäminen, ovat tehneet rutiineista sujuvia.

– Tämä vapauttaa aikaa kehitystyöhön, kuten taloudellisen tiedon analysointiin Tallbergin liiketoiminnan tukena. Numeroiden kautta voidaan arvioida laajasti poikkeamia, niiden syitä tai seurauksia. Myös vuokra-asiakkaita avustamme tarvittaessa pulmatilanteissa, usein yhdessä Karin sekä Jouni Nylundin kanssa.

Toimitila elää yritysten tarpeiden mukaan

– Asiakkaiden tapaaminen on tärkeää ja mukavaa. Jos yrityksellä on tulossa liiketoimintaan muutoksia, kannattaa jo aikaisessa vaiheessa keskustella kanssamme, mitä muutos tarkoittaa tilojen suhteen. Kirjaimellisesti ”matala kynnys” on hyvä sanapari: meihin voi olla yhteydessä pienissä ja isoissa asioissa. Vuokrasuhde on vuoropuhelua, Kari Oja sanoo.

Tekninen isännöitsijä Erno Paakki onkin tuttu Tallbergin asiakkaille juuri tilamuutoksiin tai -räätälöintiin liittyvien hankkeiden vetäjänä. Hän on myös se henkilö, joka vastaa kiinteistöjen ylläpito- ja huoltotehtävien sujumisesta eli kiinteistöjen käyttökunnosta.

– Tavoitteenamme on, että asiakkaidemme tilat toimivat moitteetta ja he voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa ja asiakkaisiinsa. Tukenani tässä työssä ovat tallbergilaisten lisäksi kumppaniverkoston henkilöstö.

Mahdollisimman pieni hiilijalanjälki muuttaa maailmaa

Erno on Tallbergin todellinen asiantuntija hiilijalanjäljen pienentämiseen liittyvissä kysymyksissä. Hän tekee työssään tiivistä yhteistyötä muun muassa Ecorealin kanssa. Työpöydällä käsitellään isoja teemoja, kuten aurinkoenergian käyttöönottoa tai uusiutuvaan kaukolämpöön siirtymistä.

– Etsimme ja otamme käyttöön uusia ratkaisuja monimuotoisesti. Tässä työssä kuuntelemme herkästi uusien tekniikoiden asiantuntijoita ja erityisesti asiakkaidemme tarpeita. Muun muassa uusiutuva kaukolämpö lähti tutkintaamme asiakkaamme ehdotuksesta.

Vapaa-ajalla luontoon

Kari Oja on ollut työskennellyt yli 15 vuotta kiinteistöalalla tehtävissä, joihin on liittynyt vuokraus- ja asiakassuhde. Innostus asiakkaiden liiketoiminnasta ja kuulumisista kuultaa läpi keskustelusta koko ajan.

Vapaa-aikanaan Karin voi löytää Köyliönjärven maisemista, keskeltä kulttuurisesti rikasta Satakuntaa. Jos et järvellä onnistu häntä tapaamaan, niin sitten Säkylän torin markkinoilla. Kari on perheineen kiinnostunut myös matkailusta, tulevaisuudessa odottavat jälleen autoilevat matkat monissa eri maissa.

Erno Paakki on tunnettu energiatehokkuuden, uusiutuvien energialähteiden ja vastuullisen kiinteistöhuollon osaamisestaan. Työssään hän liikkuu paljon Tallbergin kiinteistöissä tai sitten työ istuttaa häntä kokouksissa. Vastapainoksi hän hakeekin happea ja hiljaisuutta meriluonnosta.

– Helsingin edustalla on noin 300 saarta, joista useisiin voi rantautua, eikä niissä ole asutusta. Otan teltan matkaan ja nautin täydestä hiljaisuudesta yksin tai retkeilen kavereitten ja perheen kanssa. Mukaan tulee usein Tiko, yorkshirenterrieri kantopelastusliiveissään. Ja niin kauan kuin vedet ovat sulana, niin veneellä mennään, vakuuttaa Erno, myrskyissäkin epäröimätön kippari.

Paula Vedenoja on tehnyt mittavan työuran talous- ja vuokrahallinnon eri tehtävissä. Tarkkuutta ja keskittymistä vaativa työ yhdistettynä muun muassa asiakaspalveluun on vienyt hänet mukanaan aina uusiin tehtäviin. Vapaa-aikana hänkin ”paljastuu” luonnonläheiseksi mökkeilijäksi. Hänellä mökkimatka lyheni viisi vuotta sitten 396 kilometrillä! Siirtolapuutarhamökki Helsingissä on hänen ja tyttärien yhteinen projekti. Vanhan mökin tilalle on juuri rakennettu uusi, talviasuttava mökki ja puutarhaa korjaillaan parhaillaan. Hyötypuutarha tuottaa iloa ja tietysti tuoretta purtavaa. Kun pakkanen paukkuu kovana, niin Paula nauttii dekkareista, sanaristikoista ja pääkaupunkiseudun runsaasta kulttuuritarjonnasta.

Yhteystietomme

Erno Paakki, tekninen isännöitsijä, 050 300 5574 tai erno.paakki@tallberg.fi

Kari Oja, kiinteistöpäällikkö,  040 825 6653 tai kari.oja@tallberg.fi

Paula Vedenoja050 305 9705 tai vuokrahallinto@tallberg.fi

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

Kappelikujan kiinteistössä tapahtuu